10.11.11 KLO 12

ilme kertoo kaiken. Viimeviikon torstaina Nyksy alkoi kröhiä enemmän ja vahemmän mielyttävällä äänellä. Nenäkin vuoti välillä kirkasta eritettä. Muuten typy oli OK, ruoka maittoi normaalisti, pihalla oltas juostu pallon perässä enempi kuin omistajan käsi kestää heittää ja sitä rataa. Mun mielestä rykiminen ei kuitenkaan ollut terveen merkki, vaikka sitä vain satunnaisesti tulikin.

Sain keskiviikolle Hakamettään ajan ja sinne sitten 10h paaston saattelemana. Ruoat oli mukana ja Nyyti kattokin mua siihen malliin, että: "Katokkin että mä saan pian ruokaa, koska mul on NÄÄÄÄÄLKÄ!" No, ruoan antamiseen vierähtikin sitten tovi, kun Nyksy piti ensin rauhottaa et päästiin kurkkaan nieluun josta löytykin turvonneet ja punaiset nielurisat sekä ärtynyt nielu. Nenä tähystettiin samalla, kun mun mielestä se "ääni" oli Nyytin hengittäessä kuulunu nenästä. Siellä olikin kans tosi turvonneita limakalvoja. Ekana tietty pelko hiipi niin mulle kun lääkärillekin...olisko kasvain...otettiin sitten vielä parit röntgenkuvat ja niiden perusteella lievää limakalvojen paksuntumista oli näkyvissä. Tähystyksessä ja kuvissa ei näkynyt kuitenkaan selviä kasvainmuutoksia.

Nenäeritteestä, joka oli kirkasta sierainvuotoa, otettiin sivelynäyte jonka vastauksista selviäisi solutyypit limakalvoilta. Nyytille annettiin heräämispiikki ja siinä odotellessa Nyytin vieressä katselin rakasta koiraani. On se sitten ihmeellinen koira. Meillä on niin vahva tunneside toisiimme, että vain katse riittää kertomaan mitä toinen haluaa toiselta. "En oo vielä valmis susta luopumaan, joten pidä pintas mimmi! Me selvitään tästä!"

Nyyti sai antibiottikuurin 25:si päiväksi ja varoiksi vielä nenäpunkkikarkotteen. Niillä mennään nyt eteenpäin. Sitten on kontrollikäynti 7.12.

KLO 14.15

Soitin just e.lääkärille sivelyvastauksista. Tuloksena: tulehdussoluja lisääntyvässä määrin, ei allergeenisoluja, epiteelikudoksen näytteessä ei poikkeavia soluja! JEEEEEES!!!!!!!!!!!

Vastauksesta voi siis päätellä, ettei ainakaan siinä näytteessä ollut poikkeavia soluja eli kasvainsoluja. E.lääkäri uskalsi näyttää jo vihreää valoa. Sainkin niin masentavaa etukäteistietoa mahdollisesta nenäkasvaimesta, että se onkin sitten hankala juttu jos sellainen olisi ollut tiedossa.

Nyyti täyttää seuraavaksi 10v, joten myös kasvaimen mahdollisuus oli olemassa. Kun käymme kontrollissa, toivonkin ettei mitään uusia yllätyksiä tulisi. Taas tuli pieni muistutus siitä, että nautitaan ja iloitaan sen karvaisen kaverimme läsnäolosta joka päivä. Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.