Vihdoin jotain hyviä uutisia!

Sain soiton Viikistä johtavalta kirurgilta. Hän oli tutustunut Nyytin tapaukseen ihanan lääkärini pyynnöstä ja soitti kertoakseen, että hänen mielipiteensä tutkimustulosten ja kuvien perusteella olisi leikkaus. Nyytiltä siis leikataan oikeanpuoleinen keuhkojen ylälohkossa oleva massamuutos. Ohutneulanäytteistä ei löytynyt yhtään kasvainsoluja, vain tulehdussoluja. Tämä ei (tietenkään) vielä sulje pois kasvaimen mahdollisuutta, mutta oli kuitenkin kannustava uutinen.Patologin lausunto kertoo sitten enemmän.

 Nyytiltä otettiin keuhkojen tutkimisen yhteydessä myös näyte pernasta, jossa olleet kaksi pientä muutosta olivat onneksi normaaleja muutoksia. Jos sieltä olisi löytynyt kasvainsoluja, olisi ollut melko varmaa että myös keuhkojen muutos on kasvain.

Kaikkein tärkein tieto on kuitenkin nyt se, että Nyyti on saanut mahdollisuuden parantua kokonaan . En unohda edelleenkään rukouksia ja toivomista, sillä kaikkea saattaa tapahtua. Tämä on kuitenkin se ihme jota jouluna pyysin...KIITOS!